← 4dBarn Basware Oyj →

Dewaco on juuri 30 vuotta täyttänyt Suomalainen CleanTech yritys, joka toimii osana Econet Groupia lietteenkäsittelyn saralla. Dewacon parikymmentä henkeä työllistävä konttori sijaitsee Laitilassa, josta käsin he palvelevat kansainvälistä asiakaskuntaansa 85 maassa

Kansainvälisesti edustavat tilat yritykselle, joihin inspiraatiota haettiin Suomen luonnosta; puun vihreyttä sekä puukuosia eri muodoissaan.

Päätavoitteena oli saada tilat ja tilaratkaisut kauttaaltaan toimivimmiksi ja miettiä eri toimintojen sijainnit työtiloissa uudestaan. Haastavan tilamallin takia käytävissä oli paljon hukkatilaa, joten tilat haluttiin saada paremmin käyttöön – niinpä tilasuunnitelman lähtökohtana oli, että välisienien paikkoja voidaan muuttaa. Koska Dewacon vierailijat tulevat pääosin Suomen ulkopuolelta, haluttiin tiloihin tuoda edustavaa Suomi-ilmettä -ja fiilistä.

”Avoin kommunikointi puolin ja toisin oli tässä projektissa ensiarvoisen tärkeää.”

kommentoi projektista vastannut Suvi Salmenkaita

Tilat päädyttiin saneeraamaan mittavasti vastaamaan nykyaikaisia työtiloja. Suunnitelmaan kuului pintamateriaalien uusinta lattiasta kattoon, kalustussuunnitelma, valaistussuunnitelma, mittatilausratkaisut sekä sisustukselliset yksityiskohdat. Sisu hoiti projektin suunnittelun ja projektinhallinnan, sekä kalusteiden tilauksen ja sisustusta täydentävät yksilölliset mittatilausratkaisut.

Nykyiset tilat ovat nykyaikaiset ja kansainvälisen Clean Tech yrityksen imagon mukaiset. Toimistopuoli koostuu avotyöskentelytilasta, työhuoneista sekä neuvottelutilasta. Työskentelytilat sijoittuvat nyt paremmin eri toimintojen yhteistyötä ajatellen ja tiloissa on yhtenäinen, nykyaikainen ja riittävä valaistus. Äänieristystä kohennettiin ja työergonomiaan panostettiin. Tiloihin lisättiin myös taukotila, joka on lisännyt yhdessäoloa positiivisella tavalla. Dewacon vieraiden suusta on kuultu todella positiivisia ja yllättyneitä kommentteja tilan kokonaisvaltaisesta muutoksesta.

”Tila on nyt todella valoisa ja moderni, juuri niin kuin haluttiinkin. Haasteiden kautta voittoon!”

Dewacon Heidi Solalinna-Jalonen, Myynnin sihteeri, tyytyväisenä.

Perusteellisen suunnittelun ja projektissa mukana olleiden yhteistyökumppaneiden hyvän yhteistyön kautta selätettiin ison muutosprosessin ja työmaan eteen tuomat haasteet.

Oli hienoa, että asiakas uskalsi ryhtyä näin isoon muutosprojektiin ja oli palkitsevaa olla itse siinä mukana alusta loppuun eturivin näkymin.” kommentoi Suvi tyytyväisenä.

Heidi Solalinna-Jalonen Myynnin sihteeri Dewaco
← 4dBarn Basware Oyj →