← Asianajotoimisto Ferenda Norden Oy Ravintola Nallikari →

Ouman on kiinteistöjen automaatioon ja energiatehokkuuteen erikoistunut suomalainen konserni, joka kasvaa Itämeren alueella. Kolmen eri yrityksen liiketoiminnat yhdistäessään Ouman-konserni teki ison brändiuudistuksen liiketoimintojen uudelleenorganisoinnista koko yrityksen graafiseen ilmeeseen ja www-sivuihin. Toimistoille uutta ilmettä ilmentämään valittiin SISU Interior Oy.

Oumanille tärkeitä asioita toteuttaja osapuolen valitsemiseen oli toteuttamisen helppous, että kaikki asiat voi hoitaa yhden yhteyshenkilön kanssa. Oumanin pääkonttori Oulussa uusittiin käytännössä kokonaan: lattiat pinnoitettiin uusiksi, seinät maalaattiin uuden brändin mukaisesti, toimiston logonäkyyvyys laitettiin kuntoon, aulan houkuttelevuus laitettiin kuntoon, tuotannosta saatiin hieman lisää toimistotilaa ja toimistotilan kokonaistarvetta pystyttiin hyvällä suunnittelulla pienentämään ja silti Vienti johon Ouman vahvasti panostaa saivat isommat ja toimivammat tilat.

Oumanin brändiuudistus edustaa hyvin sitä miksi SISU Interior alunperin perustettiin: helpottamaan ja tehostamaan asiakkaan arkea toimitilamuutosten keskellä kokonaisvaltaisesti.

Ouman
← Asianajotoimisto Ferenda Norden Oy Ravintola Nallikari →