← Myymäläsuunnittelu / Rags Shoes and Apparels Toteutussuunnittelu / Bonalive →

Puijon Tornista avautuvat maisemat ovat ihastuttaneet kävijöitä jo yli 150 vuoden ajan. 

 ”Upea arvokiinteistö inspiroi meidät palaamaan vuosikymmenelle, jolloin eväät käärittiin voipaperiin ja maito juotiin kossupullosta. Halusimme luoda jotain uutta ja kotoisaa paikallisille, unohtamatta alueen matkailullista merkittävyyttä. Syntyi kuopiolainen metsäolohuone, jossa visiomme ainutlaatuisesta retkestä puiden yläpuolelle konkretisoitui osaavien ammattilaisten käsissä”, kertoo Ravintolamestarit Oy:n toimitusjohtaja Eeva Mertanen.

”Vastuullamme on ollut Puijon ravintoloiden projektinhallinta sekä kalustemuotoilu. Suunnittelutyön päätavoitteena on ollut käyttäjälähtöisten tilaratkaisuiden luominen.”, kertoo Sisu Interior Sisustusarkkitehti Laura Korento. 

Torni on rakennuksena yksilöllinen ja uniikki kokemus kävijälle. Tuo erikoisuus loi myös haasteita suunnitteluun. Pyöreä kehämäinen tila haastaa suunnittelijan, kun tavoitteena on käytännöllinen asiakaspolku ja henkilökunnan työtilat. Ratkaisuna oli mittatilauskalusteet, jotka muotoiltiin tarjoilijoille sekä kokeille sopivaksi. Muotoilussa otettiin huomioon myös asiakkaiden esteetön kulku sekä käytäville jätettiin tilaa maisemien katselua varten.

Puijon laaja muutosprojekti, jossa tehtiin lyhyessä ajassa uudistus kolmeen ravintolaan, vaati nopeaa ratkaisukykyä ja päätöksentekoa sekä yksityiskohtien ja kokonaiskuvan hallintaa. Sisulaiset vastasivat yli kahden kymmenen yhteistyökumppanin informaation kulusta sekä yhteisestä kommunikaatiosta.

Puijon Tornikahvila Puijon Torni Kuopio. Biofilinen tilasuunnittelu. Viherkasvikatto ja valokuvatapetti. sisu interior sisustusarrktehtitoimisto.

Sisu Interiorin upeat, ammattitaitoiset naiset ovat pitäneet huolen niin visiomme toteutumisesta kuin budjetistakin. Voin täydestä sydämestäni suositella heitä mihin tahansa projektiin, koska Sisulta onnistuvat niin asiakkaan näköisen visuaalisen ilmeen luominen kuin projektinjohtokin.”

Eeva Mertanen, Toimitusjohtaja Ravintolamestarit Oy
Puijon Tornikahvila Puijon Torni Kuopio. Biofilinen tilasuunnittelu. Jukala puuneeli kahvilan tiskissä ja puupaneeli tehosteseinä. Integroitu lasivitriini sisu interior sisustusarkktehtitoimisto.

Sisustussuunnittelun pääpaino oli luonnossa, koska se oli asiakkaan tärkein lähtökohta. Torniravintolan ja Tornikahvilan henki on vahvasti 50–60-lukuinen, kun taas Puijon Majalla vanhan hirsirakennuksen tunnelmallisuutta korostettiin uusilla pinnoilla ja retrolla kalustuksella.

”Olen onnellinen, että otin riskin ja palkkasin kaksi sisustussuunnittelutoimistoa meidän ainutlaatuiseen ”Puijon lakialueen ravintolat” -projektiin. Valitsin paikallisen suunnittelutoimiston vastaamaan Tornikahvilan ja -ravintolan sisustussuunnittelusta ja Sisun vastaamaan kahvilalinjaston ja baarin sekä Puijon Majan suunnittelusta ja koko lakialueen ravintoloiden budjetista kokonaisvaltaisesti. Saatiin hyödynnettyä paikalliset kontaktit ja vahva projektinjohto-osaaminen sekä visuaalinen silmä, johon pystyin luottamaan.” Kommentoi Eeva

SISU Interior on vastannut ravintoloiden projektinhallinnasta sekä Puijon tornikahvilan ja ravintoloiden sisustusarkkitehtuurista yhteistyössä Sisustussuunnittelu Tiina Ruotsin kanssa. 

Ota yhteyttä ja onnistutaan yhdessä Sisukkaasti!
Lue lisää muista sisustuskohteistamme!
Seuraa Sisulaisia somessa!
Eeva Mertanen Eeva Mertanen Toimitusjohtaja Tilamuotoilu / Puijon Torniravintola ja -kahvila
Loading...