← Ubicomp, Oulun yliopisto Original Sokos Hotel Arina →

Julkitiloissa halutaan viihtyä

Oulun Elektroniikkatien ja Kiviharjunlenkin Technopolikset kaipasivat julkitiloihinsa muutosta, kun Nokia lähti Elektroniikkatien Technopolikselta. Tiloja muokattiin monitoimitiloiksi, jotka palvelevat tiloissa toimivien yritysasiakkaiden tarpeita ja imagoa. Aulatiloihin haluttiin edustavuutta ja yhtenäistä yleisilmettä yhdistämään eri Technopoliksia.

Tauko- ja olotiloilla enemmän käyttömahdollisuuksia ja viihtyisyyttä tilaan.

Tavoitteena oli saada viihtyisyyttä julkisiin tiloihin, jotta ne toimisivat myös mukavana ja inspiroivana käyttötilana eri tilanteissa niin asiakkaille kuin vieraillekin, ja niitä myös käytettäisiin. Viihtyisät tilathan lisäävät myös tutkitusti tuottavuutta. Värimaailmassa käytettiin enimmäkseen Technopoliksen omia brändivärejä yhtenäistämään tilaa ja jokainen kolmesta siivestä sisustettiin. Auditorion edustalle haluttiin tarjoilutilaa ja mukavaa taukotilan henkeä. Keittiö uusittiin täysin käyttäen maanläheisiä ajattomia värejä ja materiaaleja. Vanhoja materiaaleja päivitettiin uusilla pinnotteilla, esimerkiksi saniteetttitiloissa, ja pyrittiin ympäristöystävällisiin ratkaisuihin jotka myös minimoivat asennuksesta aiheutuvat haitat tiloja käyttäville asiakkaille.

”Suosittelen Sisua mielelläni. Tähän projektiin tarvittiin ehdottomasti ammattilaisen silmää – emme olisi pystyneet saamaan näin hienoa ja yhtenäistä ratkaisua sekä värimaailmaa aikaiseksi ilman suunnittelijan apua!”

kommentoi Anne-Mari Huttunen, Technopoliksen kiinteistökoordinaattori, tyytyväisenä.

Niin asiakkaan kuin suunnittelijankin mielestä lopputulos on todella onnistunut ja tarpeisiin ollaan vastattu erittäin hyvin. Suunnittelijamme Fiia Tryykin sanoin ”Aikaisemmin tila oli vain käytävää mutta nyt siinä on lupa ja mahdollisuus myös pysähtyä”. Pelkästään positiivista palautetta olemme kuulleet uusittujen tilojen tiimoilta niin Technopoliksen suunnalta kuin myös he omilta asiakkailtaan. Etenkin vanhan keittiökomeron modernisointi on saanut paljon kiitosta.

Erittäin mielenkiintoinen mutta myös haastava projekti tilan koon ja muodon suhteen. Suunnittelijan näkökulmasta oli palkitsevaa huomata, että vaikka asiakkaalla ei ollut tilan suhteen kovin selkeätä tavoitetta, oli kaikki tarpeet kuitenkin niin hyvin, että suunnitelma hyväksyttiin heti ensi-istumalta.” Fiia Tryyki, suunnittelija.

Anne-Mari Huttunen Kiinteistökoordinaattori Technopolis, Oulu
← Ubicomp, Oulun yliopisto Original Sokos Hotel Arina →